Vettä ja kissapetoja

Matkamme - ja samalla tämän blogin - viimeinen odotuksen kohde on Iguassun putoukset Argentiinan ja Brasilian rajalla.

Iguassun putoukset © Yio - Fotolia.com

Iguassun putoukset  Brasilian ja Argentiinan rajalla sijaitsevat kahden eri kansallispuiston alueella ja niitä ympäröi subtrooppinen sademetsä.  Putoukset ovat myös osana Unescon maailmanperintöaluetta ja alueella on yli 2000 erilaista kasvia.
Putoukset on valittu myös yhdeksi maailman seitsemästä luonnon ihmeestä.

Iguassun puotukset helikopterista © dmitry_saparov - Fotolia.com

Vuotuinen sademäärä on 1800 - 2000 mm, kosteus on 70-90% ja kesän keskilämpötila on 26 astetta, joten tammikuussa on melko lämpimät oltavat.








Alueella on monenlaisia eläimiä, kuten tapiireja, oselotteja, muurahaiskarhuja, tukaaneja, perhosia ja tietysti apinoita ja ennen kaikkea jaguaareja - kissapetoja, jotka tykkäävät muista kissoista poiketen myös polskutella vedessä.

Tapiiri © michaklootwijk - Fotolia.com

Tapiirit viettävät myös paljon aikaa vedessä.

Ritariperhonen - Papilio thoas © Alessandro Laporta - Fotolia.com

Tukaani © Eduardo Rivero - Fotolia.com

Jaguaari © cdownie - Fotolia.com

Jaguaari on Etelä-Amerikan suurkissa ja mieluiten tämä kissapeto asustaisi viidakossa. Jaguaarin nimi tulee Amerikan alkuperäiskansankielisestä sanasta Yaguar ja tarkoittaa "tappaa yhdellä loikalla".  Jaguaarit uivat ja saalistavat myös veden eläviä ravinnokseen, mutta maistuu niille myös isommat eläimet kuten tapiirit. Muinaisissa Amerikan alkuperäiskulttuureissa Jaguaari-jumala oli varjojen valtakunnan pelottava valtias.

Morpho peleides © oakdalecat - Fotolia.com

Puuoselotti © hotshotsworldwide - Fotolia.com

Iguassun alue on yksi maailman parhaista paikoista nähdä kauniita perhosia.














Puuoselotti eli pitkähäntäkissa liikkuu puita pitkin.











Vesiputousrotkon yläpuolella virtaa Iguassu-joki, joka muodostaa luonnonmukaisen rajan Brasilian ja Argentiinan välille. Joki on 1320 km pitkä ja paikoitellen jopa kilometrin levyinen ja laskee vesiputousten jälkeen Parana-jokeen Paraquayn, Brasilian ja Argentiinan rajalle.

Iguassun putoukset © stevenjfrancis - Fotolia.com

Putouksia on noin kolmen kilometrin matkalla parisen sataa ja ne ovat korkeammat kuin Niagaran putoukset Kanadan ja Yhdysvaltojen välillä sekä leveämmät kuin Viktorian putoukset Afrikassa - joten odotettavissa on melkoinen nähtävyys. Vaikuttavimman putoksen sanotaan olevan 80-metrinen Paholaisen kurkku - Garganta del Diablo - sekunnissa putouksissa laskee keskimäärin 1500 kuutiometriä vettä. Alueella oleva jatkuva sumu yhdessä auringonsäteiden kanssa tarjoaa taatusti kaunista nähtävää sateenkaaren eri väreissä.

Paholaisen kurkku © forcdan - Fotolia.com

Brasilian puolelta putouksista saa komean kokonaiskuvan, mutta suurin osa putouksista sijaitsee Argentiinan puolella ja siellä pääsee myös aivan putousten viereen.

Iguassun maisemat ovat varmasti unohtumattomat ja toivottavasti jotakin saadaan myös taltioitua kameralla, vaikkakin kuvaaminen saattaa olla haastavaa, koska alueella on niin kosteaa.


Lähteet:
http://whc.unesco.org/en/list/303
http://www.iguazuargentina.com/maravilla-natural/patrimonio-natural/
Wikipedia
http://animals.nationalgeographic.com/

Massaturismia

Etelämantereen risteilyllä noustaan maihin useassa kohteessa eri saarilla, mutta varsinaisella Etelämantereella on risteilyalukselle vain kaksi kohdetta: Neko Harbour ja Paradise Bay (Paradise Harbour), jotka ovatkin sen vuoksi Antarktiksen varsinaisia turistikohteita. Turismia pyritään pitämään kurissa ja rannalla saa yhtä aikaa olla vain sata henkeä.

Paradise Harbour © ck-africa - Fotolia.com

Neko Harbourin löysi belgialainen Adrien de Gerlache ja itse asiassa hänen tieteellinen tutkimusmatkansa 1897-1899 oli ensimmäinen, jossa pakon sanelemana jouduttiin yöpymään Etelämantereella talven yli, koska Belgica-alus oli juuttunut jäihin ja ei voitu muuta kuin odottaa napayön yli seuraavaan kesään, yli 60 vuorokautta ilman aurinkoa. Talvehtiminen oli rankkaa ja miehistöllä oli pulaa ruoasta ja mielenterveyskin useammalla reistaili, kuten myös laivakissalla "Nansenilla", jonka kuolema laski myös miehistön mielialoja. Aluksen miehistössä oli mukana myös kuuluisa norjalainen naparetkeilijä Roald Amundsen, joka ensimmäisenä ihmisenä käveli etelänavalla 1911. Etelänavalle asti meidän retkemme ei kuitenkaan vie, vaan Neko Harbouriin, joka sijaitsee Grahinmaalla Antarktiksen niemimaan kärjessä. Nimensä Neko Harbour on saanut norjalaisen valaanpyyntialuksen mukaan, mielenkiintoista tosin, että sana "neko" on japaniksi kissa, joten olisiko nimessä myös hieman viitettä tutkimusaluksen rakastetulle kissalle!

Eselspinguine in Neko Harbour© Klaas Köhne - Fotolia.com

Paradise Bay on Antarktiksen turismialuetta ja saanut nimensä ilmeisesti mielettömän maisemansa vuoksi. Maihin noustaan kumiveneillä ja veneistä voi ihailla erilaisia jäävuorimuodostumia ja jään, valon ja veden mielenkiintoista vuoropuhelua. Paradise Bayllä viihtyvät myös pingviinit ja hylkeet ja hyvällä tuurilla voi nähdä myös valaita. Maisemien lisäksi Paradise Bayllä on turistikohteena argentiinalainen tutkimusasema Almirante Brown sekä chileläinen tutkimusasema Gonzalez Videla.

Paradise Harbour © teesixb - Fotolia.com

Cruising down the Gerlache Strait, Antarctica © lisastrachan - Fotolia.com

Lähteet: 
Cool Antarctica web site
Wikipedia

Vieläkö saa pampalta pihviä ?

Argentiinalaista pihvikarjaa on sanottu maailman parhaaksi. Onko tämä vielä tämän päivän tehotuotannoissa totta ja onkohan Argentiina onnistunut säilyttämään pihvinsä kulinaristien suosiossa?

Argentiinalainen syö vuodessa 59 kiloa pihviä, määrä on enemmän kuin pohjois-amerikkalaisten 26 kiloa, mutta todella paljon vähemmän kuin vuonna 1956,  jolloin jokainen argentiinalainen söi suihinsa 101 kiloa pihviä vuodessa. Pihvin kulutus on vähentynyt ja onko siihen syynä lihan maun huonontuminen vai se, että yletön pihvin syönti ei nykytrendien mukaan ole terveellistä, vaan enemmänkin pitäisi syödä kasviksia ja toki Argentiinassakin on kasvissyöjien määrä varmasti viime vuosina lisääntynyt ja Buenos Airesista löytyy noin viitisenkymmentä kasvis/vegaaniravintolaa.

Argentiinalaisen pihvin hyvä maku on ollut karjan hyvien elinolosuhteiden ansiota - karja on vaeltanut vapaana pampalla ruohoa syöden ja siellä Argentiinan gauchot ovat niitä paimentaneet. Karja ei ole ollut sisätiloissa eikä sisäruokinnassa soijalla ja maissilla, kuten Pohjois-Amerikassa on ollut tapana jo pitkään.

Pampa - © gaelj - Fotolia.com

Gauchot pampalla karjanajossa  - © kuntha - Fotolia.com

Tehotuotanto on kuitenkin jo astunut Argentiinaankin ja jo 25 vuotta sitten siellä aloitettiin karjan sisäruokinta, tosin tehotuotannon lieveilmiöt antibiootteineen ja lisähormoneineen ovat tulleet kuvioihin vasta viime vuosina. Lisäksi maanviljelijät eivät tuotannollisista syistä halua pitä karjaa ulkona, vaan haluavat iskeä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: pampalla kasvatetaan soijaa ja myydään voitolla kiinalaisille ja karja pannaan sisätiloihin pois tallaamasta ja syömästä ruohoa.

Mutta mitä on Argentiina, jos ei siellä syö kuuluisaa argentiinalaista pihviä? En ole mitenkään erityisen mieltynyt lihansyöntiin ja olin jopa useita vuosia myös sitä syömättä, mutta Argentiinassa aion syödä pihvin, ainakin yhden. Nyt vaan pitää löytää ravintola, jossa saa pampalla jalotelleen ja ruohoa syöneen pihvikarjan lihaa. Vielä on miettimistä, että mikä viidestä eritavalla leikatusta lihasta pitäisi valita - olisiko se sitten bife de chorizo Ja ajattelin tilata sen bien cocido - well done - vai tuleekohan siitä ongelma?

Asadi argentino - © dominiodigital - Fotolia.com

Parilla argentina - © Gabriel Gonzalez G. - Fotolia.com

Lähteet:
The New York Times, June 13, 2013
Helsingin Sanomat 23.2.2012
Wikipedia

Hyrinää - Ines, Vera ja Vito matkoilla

Matkaa suunnitellessa piti myös suunnitella meidän kolmen ihanan venäjänsinisemme matkaa, joka tosin ei tule suuntautumaan Etelämantereelle vaan näillä näkymin Kirkkonummelle.

Kolmen viikon matka on jo sen verran pitkä aika, että kerran päivässä kissoja katsomassa käyvä hoitaja ei tuntunut hyvältä ajatukselta, vaikka hoitotuokiossa on yleensä aina kissojen kanssa leikitty ja seurusteltu. Kolme viikkoa on myös pitkä aika pyytää kissamielisiä tuttavia tai sukulaisia pitämään talon- ja kissanvahtia ja kaiken lisäksi aina voi myös jotain yllättävää sattua ja Etelämantereelta käsin meidän olisi hankala selvitellä yllättäviä ongelmatilanteita.

Mikä siis neuvoksi - löytyykö Suomesta paikkaa, jonne kissat uskaltaisi viedä. Ahkeran googlettamisen jälkeen löysin muutamia kissahotelleja, mutta mikään niistä ei oikein tuntunut hyvältä ennen kuin törmäsin Kirkkonummella sijaitsevaan Kissahotelli Hyrinään.  Soitettuani Hyrinän isännälle Osmo "Osku" Hihnalalle, olin vakuuttunut, että tässä olisi sellainen paikka, joka pitää ilman muuta käydä katsomassa. Osku sanoi, että heillä on ns. avoimet ovet eli paikan päälle voi tulla katsomaan, jotta näkee, että minkälainen paikka on kyseessä ja voi muodostaa oman mielipiteensä hotellista.

Maaliskuun talvisena sunnuntaina suuntasimme tutustumaan Hyrinään - sinne ei meiltä Vantaalta aja kuin noin puoli tuntia, mutta matka tuntui eksoottiselta ja pitkältä, kun luminen tie tuntui vain kapenevan ja vievän aina vaan syvemmälle korpeen. Pääsimme kuitenkin perille ja ympäristö oli todella idyllinen - majoitustilat ovat hirsitalossa luonnon keskellä; ympäristössä on paljon lintuja, peuroja ja oravia. Tutustuimme hotelliin ja varasin tutustumisen päätteeksi Inekselle, Veralle ja Vitolle huoneet, varoiksi kaksi, jos eivät jostain syystä viihdy kolmea viikkoa samassa huoneessa. Huoneet ovat kaksikerroksia ja ikkunallisia.  Lisäksi sovimme, että tuomme kissat tutustumiskäynnille ennen varsinaista matkaa, jotta näemme, miten kolmikko hotellista pitää.

Tässä alla kuvia Hyrinän isosta pirtistä, jossa maaliskuisen tutustumiskäynnin aikaan oli tämä upea ilmestys. Pirtti on kissojen yhteistila niille kissoille, joille se sopii.

Hyrinän pirtti - © Pauli Araneva

Hyrinän pirtti - © Pauli Araneva

Hyrinän pirttiä - © Pauli Araneva

Hyrinän pirtissä on kissoille mieluista tilaa ja kyllä pirtin sisustus ihmissilmääkin hivelee. Taustalla oikealla olevasta oviaukosta näkyy pirtin puolen kissojen omat huoneet eli pirtissä temmeltävillä kissoilla on kaikilla oma soppensa, johon pääsee rauhaan.









Syyskuisena perjantaina sitten sain pakattua kissat kuljetuslaatikoihin, se on aina vaativaa hommaa, ensin pakataan Vera, sitten Ines ja lopuksi Vito kävelee itse koppaan. Sen jälkeen alkaa kakkosvaihe, jossa Vito miukuttaa koko ajan, Ines ja Vera sen sijaan ovat hiljaa, joskus päästävät jonkun empatiaäänen Vitolle. Näin siis matka sujui Viton jutellellessa aktiivisesti koko matkan ajan. Kun pääsimme perille, niin Osku oli vastassa ja kuljetimme kissat parkkipaikalta hotellille sillä hotelli ei ole aivan tien vieressä. Toisin kuin lumisena maaliskuun päivänä, nyt meillä oli lämmin syyskuun perjantai ja aurinko paistoi.

Päädyimme siihen, että kaikki kolme kissaa menevät samaan huoneeseen, koska kotonakin ovat aina yhdessä, varalla on toinen huone, jos näyttää siltä, että Vito hyppii liikaa tyttöjen kiusana. Olin tuonut mukanani muutamat kissanpedit, jotta kissoilla olisi tutut hajut nukkumisalustoissa. Lisäksi toin mukana jonkin verran kuivamuonaa, että tottuvat paremmin hotellissa tarjottavaan raksuun.  Kissojen kopat asetettiin huoneeseen ja kun ovet avattiin niin kas vain, Vito tuli heti ulos tutkimaan huonetta ja kävipä saman tien myös ihailemassa maaseutumaisemaa ikkunasta. Seuraavana päivänä soitin hotellille ja kuulin, että kaikki olivat tulleet perjantaina pois bokseista.

Kissojen tutustumiskäyntiin oli varattu kolme yötä, perjantaina aamupäivällä vienti ja maanantaina iltapäivällä haku. Maanantaipäivä oli myös lämmin syyskuun päivä ja päätin dokumentoida hakureissua ottamalla myös muutamia kuvia kännykällä.

Hyrinä-hotelli 

Idyllinen kissahotelli on hirsirakennus metsän keskellä.

Hyrinä-hotellin piha-aluetta

Kissojen huone

Kissat olivat lepäämässä, kun tulin niitä hakemaan. Kissat yleensä ymmärtävät, että kohta joutuu kuljetuskoppaan, kun omistaja on tullut paikalle. Kotiinpaluu otettiin kuitenkin hitaalla kaavalla ja rauhassa pikkuhiljaa ympäristön tutkimisen ja leikin jälkeen.

Ines

Vera

Kissat lähtivät tutustumaan huoneen ulkopuolelle ja se oli hauskaa katsottavaa. Hirsirakennus ja puulämmitus tuo ihanaa lämpöä rakennukseen.

Vera seikkailemassa

Vera

Vera lähti viimeisenä huoneesta ja
palasi välillä turvaan huoneeseen, mutta ei siellä huoneessa kovin kauaan viihtynyt, kun oli niin paljon tutkittavaa.

Ines

Ines

Ines tutki tilat tarkkaan ja välillä seurasi tilannetta rappusilta.

Vito

Vito kerkesi myös joka paikkaan.




Vera ja Ines uuninpankkolla - seuraavat heilutettavaa lelua

Vera ja Ines

Jaloittelun jälkeen kissat pakattiin ja kotimatka alkoi. Kotimatkalla Vito jutteli kuten tapana on, mutta ei koko aikaa. Kotona kissat tietenkin tulivat heti ulos kuljetusbokseista ja tiedä sitten, että miettivätkö mitään matkailusta, mutta ei se ainakaan näyttänyt niitä stressaavan. Hyvillä mielin aion jatkossakin käyttää Hyrinä-kissahotellia kissamatkailuun.

Vito odottaa jo seuraavaa reissua

Tulinen hevosenkenkäsaari - 62°58′37″S 60°39′00″W

Sää-, tuuli- ja jääolosuhteet vaikuttavat siihen, että voidaanko risteilyn aikana nousta maihin. Itse toivon tietenkin, että sää suosii meitä ja pääsemme nousemaan mahdollisimman moneen paikkaan.

© axily - Fotolia.com

Yksi mahdollista kohteista on Eteläisten Shetlandsaarten tuliperäinen Deception Island. Saari on hevosenkengän muotoinen ja läpimitaltaan vain noin 12 km.  Saari on alkujaan uponnut tulivuori, jonka kraaterin huippu täyttyi vedellä ja muodosti tulivuorialtaan. Kun yksi seinämä luhistui, niin siitä tuli noin 230 metriä leveä roomalaisen meren jumalan Neptunuksen mukaan nimetty sisäänkäynti, josta pääsee purjehtimaan Port Foster-luonnonsatamaan.

© snapgalleria - Fotolia.com

Tulivuori oli erityisen aktiivinen 1700- ja 1800-luvuilla, mutta tulivuoren purkauksia tapahtui myös 1967 - 1970, jolloin saaren tutkimusasema sai pahoja vaurioita. Vuonna 1992 alueella todettiin seismistä aaltoilua ja alueen veden lämpötila nousemista, jotka voivat ennustaa uuden aktiivisen tulivuoren aikakautta. Alue onkin luokiteltu riskialueeksi, vaikka todennäköisyys purkaukselle lienee pieni ja yleensä purkauksia ennakoivat jopa viikkojakin kestävät maanjäristykset, niin koskaan ei voi tietää, sillä purkaus voi tapahtua myös ilman mitään ihmeempää varoitusta! Mikäli saarella sattuisi olemaan tulivuoren purkautuessa, ei sieltä todennäköisesti pääsisi pakoon. Aihetta on kuitenkin selvitetty ja pelastussuunnitelmiakin katastrofin varalle on jo tehty.

Hylkeenpyytäjät tunsivat jo 1820-luvulla sataman nimellä Port Williams, kapteeni William Smithin mukaan, joka löysi Eteläiset Shetlandsaaret. Nykyisen nimensä satama on saanut brittiläisen meriupseerin Henry Fosterin mukaan, joka osallistui lukuisille tutkimusmatkoille Antarktiksen alueella ja ilmeisestikin teki lukuisia tieteellisesti arvokkaita havaintoja ja sai näin nimikkosataman.

L© Klaas Köhne - Fotolia.com

Valaanpyynti sai alkunsa norjalaisten toimesta 1906-1907, kun Whalers Bay tarjosi suojaisan paikan valaanpyyntialuksille ja valaanrasvan prosessoinnille. Vuona 1908 saarelle rakennettiin hautausmaa, jonka vuoden 1969 tulivuorenpurkaus tuhosi ja se vei mennessään myös sinne kymmenelle merelle kadonneelle miehelle pystytetyn muistomerkin. Norjalainen yritys perusti Whalers Bayhin valaanpyyntiasema Hektorin vuonna 1912 ja se oli toiminnassa aina vuoteen 1931.

Tätä nykyä saari on turistikäytössä ja odotankin, että poltteleeko rantahiekka varpaita ja miten lämmintä rantavesi mahtaakaan olla. Toivottavasti ei kuitenkaan ala vesi ensi tammikuussa poreilemaan liikaa.

© axily - Fotolia.com

Lähteet:
Wikipedia
http://www.deceptionisland.aq/documents/whalers_bay_conservation_strategy.pdf

SMELLIE, J.L., LÓPEZ-MARTÍNEZ, J., THOMSON and others. 2002. Geology and geomorphology of Deception Island. BAS GEOMAP Series, Sheets 6-A and 6-B, 1:25 000,

supplementary text, 77 pp. Cambridge, British Antarctic Survey

Välietappina Etelä-Amerikan Pariisi

© elxeneize - Fotolia.com

Matkan ensimmäinen etappi on Buenos Aires - myös Etelä-Amerikan Pariisiksi kutsuttu kaupunki, jossa on leveitä bulevardeja, viihtyisiä kahviloita sekä jättiläismäistä arkkitehtuuria.

Minulle tämä on ensimmäinen matka Etelä-Amerikkaan ja odotan sitä jännityksellä sillä oletan paikan poikkeavan muista vierailemistani kohteista.

Buenos Airesin kaupungin asukasluku on noin 3 miljoonaa ja koko metropolialueen asukasluku 15 miljoonaa, joten voisin suuruudeltaan verrata sitä käymistä kohteistani ehkä Lontooseen ja Tokioon. Buenos Aires on yksi suurimmista väestökeskittymistä Etelä-Amerikassa.

Buenos Airesin väestö on pääosin Espanjasta, Italiasta ja Saksasta tulleiden siirtolaisten jälkeläisiä, mutta myös muita, kuten kiinalaisia yhteisöjä löytyy. Argentiinassa puhutaan espanjaa ja uskoisin kielen saaneen aikamoisia vaikutteita kaikista kielistä, joita siirtolaiset ovat mukanaan tuoneet.

Matkamme pääkohde on Etelämanner, jossa on tammikuussa kesä ja 0-keli. Tämä on melkomoinen vastakohta sille, että tammikuussa Buenos Airesissa on + 30 astetta, joten matkalaukkuun linee syytä pakata aikamoinen kirjo erilaista vaatekertaa.

Parissa päivässä ei miljoonakaupungissa kaikkea ehdi nähdä, mutta muutamia kohteita toivottavasti kuitenkin.

© Anibal Trejo - Fotolia.com

Plaza de Mayo - aukion reunoilla on useita rakennuksia, mm. Casa Rosada, joka on Argentiinan presidentin ja hallituksen työskentelypaikka. Aukio on polittisen elämän keskus ja siellä järjestetään myös paljon mielenilmauksia. Vuonna 1811 valmistui Pirámide de Mayo - monumentti juhlistamaan 1810 vallankumouksen yksivuotispäivää.

© jkraft5 - Fotolia.com

Recoleta - Recoletan kaupunginosassa on historiallisia muistomerkkejä ja museoita, mutta kuten muillakin matkoillamme, meitä kiinnostanee enemmän siellä sijaitseva hautausmaa, jossa on myös Eva Perónin hauta.







Mataderos - kaupunginosa on saanut nimensä teurastomoista, joita alueella oli. Ilmeisesti vielä nytkin siellä järjestetään karjamarkkinoita. Ja mikäli satumme paikalle sunnuntaina tai pyhäpäivänä, niin meillä on mahdollisuus osallistua Feria de mataderos - juhlaan, jossa on tarjolla kansantansseja, paikallista käsityötä ja ruokaa. Huipennuksena on Gaucho festivaali, jossa argentiinalaiset cowboyt näyttävät taitojaan.

Teatro Colon - Buenos Airesin pääkonserttitalo, jota pidetään yhtenä maailman parhaista ja talo on restauroitu viimeksi vuonna 2010.

Cafe Tortoni - Buenos Airesin lukuisista kahviloista 1858 perustettu Cafe Tortoni on tunnetuin ja vierailun arvoinen.

© jannyjus - Fotolia.com

Palermo - tässä kaupunginosassa on paljon nähtävää - upeita rakennuksia ja suurlähestystöjä -  myös eläintarha ja kasvitieteellinen puutarha sekä latinalaisen Amerikan suurin moskeija. Palermossa on myös suurin Japanin ulkopuolella oleva japanilainen puutarha.

© DAVID CARREON - Fotolia.com

© JOETEX1 - Fotolia.com

La Boca - työläiskaupunginosa, jonka alunperin asuttivat italialaiset telakkatyöläiset. Alue on turistien suosiossa: värikkäitä taloja ja kävelykadulla Caminito tangoesityksiä ja rekvisiittaa, myös italialaiset tavernat suosittuja. Melko varmaa on, että tämä kohde tulee ainakin nähtyä.

© Imagination - Fotolia.com

Puerto Madero - modernisoitu kaupunginosa, jossa 
kaikki kadun nimet ovat nimetty tunnettujen 
argentiinlaisten naisten mukaan ja 
alueella on myös Puente de la Mujer - naisten silta. 
Aluetta pidetään modernin rantarakentamisen airueena, 
jossa on osattu säilyttää myös historia.











Obeliski - Buenos Airesin obeliski on varmaankin kaupungin tärkein ja tunnetuin muistomerkki. Muistomerkkiä ympäröivä alue Punto Obelisco on Buenos Airesin viihde - ja vapaa-ajankeskus. Hotellimme sijaitsee aivan obelsikin vieressä, joten tämä tullaan varmasti näkemään.

© Eduardo Rivero - Fotolia.com

Nähtäväksi jää, että mitä kaikkea ehdimme nähdä ja kokea !

Passit valmiina lentoon

© Unclesam - Fotolia.com

Matkaan on enää 4,5 kuukautta - niin se aika vierähtää, ettei huomaakaan. Matkaa varatessa kävi ilmi, että vaikka passini oli voimassa matkan ajan, niin se ei riittänyt, vaan passin pitää olla voimassa myös puoli vuotta matkan jälkeen.

Pääkaupunkiseudulla kerrottiin olevan todella pitkät jonotusajat passin saamiseksi, joten aloin jo epäillä, että en ehdi sitä hankkimaan, koska passin numero pitää jo kolme kuukautta ennen matkaa ilmoittaa matkanjärjestäjälle. No, tuttuun tapaan stressasin tietysti tästäkin aivan turhaan ja varsinkin, kun keksin hyvän tavan hankkia passi, tosin nopea toimitus tuli yllätyksenä.

Totesin poliisin sivuilta, että passia voi hakea mistä vaan, joten suuntasin kesän aikana Loimaan poliisilaitokselle, jonne ei tarvinnut varata edes aikaa. Olin hyvissä ajoin poliisilaitoksella hetki sen aukeamisen jälkeen ja tiskillä oli yksi henkilö ja jonossa toinen. Ei kuitenkaan tarvinnut odottaa kuin kymmenisen minuutta ja sain jo ystävällistä palvelua. Samalla tulin ottaneeksi myös virallisen henkilökortin, niin eipä tarvitse enää ottaa passia Tallinnan matkoille mukaan.

Passin hankinta on kyllä muuttunut, edellinen oli viitisen vuotta sitten ja silloin ei otettu sormenjälkiä, nyt kuitenkin molempien käsien etusormista otettiin jäljet. Passin allekirjoituskin tapahtui kätevästi ja siirtyi suoraan koneelle ja tietoihini. Kehitys vaikuttaa olleen aika huimaa passiasiassa.

Parasta oli se, että passin voi noutaa läheiseltä R-kioskilta eikä tarvitse sitä varten mennä Loimaan poliilaitokselle. Tieto passista tuli jo viikon sisällä ja tekstiviestissä oli koodi, jolla sitä voi pyytää R-kioskilta. R-kioskin henkilökunnalla on aika monelaisia tehtäviä nykyään. Passit säilytetään aikalukollisessa kaapissa ja siinä lukon aukeamista odotellessa kävi myyjän kanssa jutustellessa ilmi, että ei näistä lisätöistä mitään erikoiskorvauksia saa, kaikki sisältyy normipalkkaan. Olin ihmeissäni, kun myyjä kertoi, että heillä on myös Tapiolan maksupalvelu eli maksavat ihmisten puolesta laskuja, koska kaikilla ei ole kotona tietokonetta, jolla laskut voi maksaa.

Sain passin ja se oli minun. Passin mukana oli ohjeita säilytyksestä ja pyydetään myös varmistamaan, että kaikki tiedot ovat varmasti oikein. Oikeilta ne näyttävät, mutta ehkä kuitenkin otan passin mukaan, kun haen henkilötodistuksen poliisilta ja pyydän heitä vielä tarkistamaan asian, ei nimittäin naurattaisi, jos matka katkeaisi viallisiin siru-tietoihin.

Pingviinivanhempien kauhut

Pingviinivanhempien kauhuna on merileopardien lisäksi toiset linnut - varsinkin rantalintujen lahkoon kuuluvat kihut, jotka varastavat pingviinien munia niitä syödäkseen ja ulappalintuihin kuuluvat isomyrskyliitäjät, jotka jopa tappavat pingviinin poikasia.

Kihut ovat ovelia saalistajia ja toimivat pareittain, toinen kihu lentää pingviinen yllä ja kiinnittää niiden huomion ja toinen käy nappaamassa munan tai poikasen, kun pingviini on yrittänyt nokkaista häiritsijää. Usein ne munivat pingviiniparvien lähelle, jolloin munien ja puolustuskyvyttömien poikasten nappaaminen varsinkin kokemattomilta nuorilta pingviinivanhemmilta onnistuu helpoiten. Kihut ovat melkomoisia, syövät myös toistensa munia. Kihut puolustavat omia poikasiaan ärhäkästi, joten kannattaa pysytellä niistä loitolla, jollei halua nokkaisua päähän.

© NICOLAS LARENTO - Fotolia.com

 Isomyrskyliitäjät ovat isoja albatrossin kokoa olevia jopa viisikiloisia lintuja, joille maistuvat myös pingviinin munat ja poikaset. Nämä linnut alkavat olla melko harvinaisia ja häiriintyvät ihmisistä, joten on kiellettyä lähestyä lintujen pesiä.  Isomyrskyliitäjillä on erikoinen nokka, jossa kaksoistuubisieraimet liittyvät yhteen nokan päässä. Linnut myös erittävät pahanhajuista öljyä, jota ne käyttävät vihollisiaan vastaan sekä myös ravinnon lähteenä poikasille että pitkillä lentomatkoilla. Linnuilla on myös rauhanen nokan onteloissa, joka auttaa niitä puhdistamaan kehoaan meriveden suolasta, jota ne tulevat juoneeksi melko paljon.

© faabi - Fotolia.com

Pingviineillä ei ole helppoa, vaarat vaanivat joka nurkalla ja häijyt linnut yrittävät syödä munat ja poikaset. Pingviinit suojelevat muniaan pitämällä niitä jalkojen välissä tai keräämäälä munat yhteen ja kerääntymällä joukolla niitten ympärille. 

Kaikki eivät selviä hengissä, mutta sellaista se on - elämä!

Lähteet:
Wikipedia
http://icestories.exploratorium.edu/dispatches/penguins-1-skuas-0/
http://www.marineornithology.org/PDF/38_1/38_1_59-60.pdf
http://www.gdargaud.net/Antarctica/Birds.html

Korvaako kukaan

© Tuvia - Fotolia.com

Etelämantereen myrskyjä ajatellessa piti tarkistaa, että onko meidän matkavakuutuksemme edes voimassa tällaisella reissulla ja onko meillä vakuutuksessa peruuntumisturva, jos matka ei jostain syystä toteudu.

Vakuutusyhtiöstä todettiin, että peruuntumisturvaa löytyy, mutta Etelämantereen vaelluksilla vakuutus ei päde eikä myöskään jos liikutaan purjeveneellä. 

No, emmepä me tietenkään ole sinne purjehtien menossa vaan ihan oikealla laivalla, joka ei tosi ole ihan Silja Linen kokoluokan risteilyalus, mutta risteilyalus kuitenkin noin 300 matkustajapaikan kanssa. Ja eipä muutaman tunnin pyörähdystä maissa lasketa valleukseksi, koska laiva ja apujoukot ovat mahdollisen hädän hetkellä lähellä.

Vietämme myös muutaman päivän Argentiinassa ja Brasiliassa ja ne ovat niin turvallisia maita että niissäkin vakuutus on normaalisti voimassa.

Aina meillä on ollut matkavakuutukset, mutta en muista, että koskaan olisi mitään sattunut ja toivottavasti ei nytkään.

Tosin kerran Finnair rikkoi lentolaukkuni ja sain kyllä tilalle paljon paremman, joka on nyt 10 vuoden jälkeenkin priimakunnossa.

Merileopardi - söpöliini ravintoketjun huipulta

© Ruth Hallam - Fotolia.com

Etelämantereella elää myös merileopardeja. Nimestä huolimatta kyseessä ei ole leopardi vaan hylje.

Merileopardit kasvavat yli kolmimetrisiksi ja saalistavat kaloja, mustekaloja ja pingviinejä - ja toisinaan myös ihmisiä.




Merileopardi elelee yleensä yksin ja on ravintoketjun huipulla, se saalistaa tehokkaasti ja tappaa saaliinsa ravistelemalla ja iskemällä veden pintaan.

Merileopardi onkin todettu maailman vaarallisemmaksi hylkeeksi ja joskus se jahtaa myös ihmistä, olettaisin tämän tapahtuvan sen vuoksi että ihminen on tullut häiritsemään hylkeen olemista.

Tapauksia merileopardin hyökkäyksistä ihmistä kohtaan on raportoitu ja hylje on esimerkiksi purrut tutkijaa jalkaan ja yrittänyt raahata veteen. Vuonna 2003 leopardihylje tappoi snorklaamassa olleen meribiologin. Pelastusveneestä onnistuttiin hakkaamaan hyljettä airolla ja hylje irrotti otteensa tutkijasta, joka saatiin nostettua vedestä, mutta hän menehtyi saamiinsa vammoihin.

Leopardihylje saalistaa monella tapaa ja esimerkiksi vaanii jään alla ja kun kohdalle sattuu pingviini, se hyökkää jään läpi pää edellä saaliin kimppuun. Ihmiset voivat joutua tämän hylkeen kanssa tekemisiin erilaisissa vesiaktiviiteetissä kuten sukeltaessa, snorklaamssa tai pienveneellä liikkuessa.

Etelämantereen turismi on lisääntynyt melko lailla ja varmaan kohta pian saadaan kuulla merileopardin hyökkäyksistä turisteja kohtaan. Itse en ajatellut mennä uimaan tulevalla reissulla.

Kunto kohdalleen

© skyfotostock - Fotolia.com

Matka vaatii hyvää peruskuntoa ja laivan lääkärille on annettava todistus terveydentilasta laivaan noustaessa.

Meillä ei peruskunto ole ihan pohjassa, mutta parannettavaa aina löytyy.  Minulle oli käynyt niin kuin monelle muullekin, että vaikka nuorena välistä urheilin ja liikuin hyvin aktiivisesti niin voin sanoa, että viimeiset parikymmentä vuotta olin mennyt nuorena hankintulla peruskunnolla ja satunnaisilla kuntospurttiaktiivisuuksilla - ja se on uskomatonta miten nopeasti 20 vuotta olikin kulunut!

Vuosi sitten kuitenkin tuli tunne, että jotakin pysyvämpää tarvitaan, jos meinaa jaksaa vielä tätä vanhempana liikkua ja matkustella maailmalla. Kokemuksesta tiesin, että pystyn kyllä sitoutumaan kovaan treeniin, jos vaan haluan. Ja parasta oli tietenkin, että aloitimme mieheni Paulin kanssa kuntoilun yhdessä. Aloitimme siis hurjan mäkilähtöohjelman Ollin avustuksella ja tulokset olivat kolmessa kuukaudessa hätkähdyttäviä, kiloja ja senttejä lähti huima määrä. 

Tavoitteena oli pysyvä elämäntapamuutos, mutta hieman pettyneenä on nyt todettava, että emme aivan tavoitteeseen ole päässeet vaan jonkinlaista lipsumista varsinkin loppuvuodesta on tapahtunut ja kiloja ja senttejäkin on tullut takaisin. 

Mutta ei se mitään, nyt taas pyörähtää homma oikeisiin uomiinsa ja tänään meidän vuotemme 2013 alkoi kuntosalilla.